KUULUMISIA

Kuulumisia, ajankohtaista ym terkkuja Miialta

VUOSI 2017

12.3.2017 Lande-uutisia. Kauan olemme saaneet nauttia tämän ison ja rehellisen ruunan taidoista, mutta nyt Lande siirtyi työntekijämme Idan omistukseen ja jatkaa matkaansa idan kanssa valmennuksissa ja kisoissa. Mukava näin, aikansa kutakin. Landelle uusi vaihe elämässä. Onnea matkaan Lande ja Ida

3.3.2017 Kevät etenee tohinalla, ja kesä lähestyy. Leirikirjeet olen saanut naputeltua ja joitakin paikkoja vielä vapaana on. Varausmaksut joudutaan perimään etukäteen välttyäksemme turhilta varauksilta. Ida on saanut paljon kehuja, kuulemma suprhypermukava opettaja ja ihania tehtäviä, mukavaa. Onneksemme Idakin on melkein valmis ohjaaja ja saa pian paperit kouraansa. Myöskin kaikki tietää että Lande on ollut myynnissä, uusi koti löytyikin läheltä, nimittäin Ida osti Landen omakseen ja Lande meni I dalle näyttöhevoseksi ja kenttähepaksi. Koska Ida tekee landella tehokkaasti töitä, ei Landea voida käyttää tunneilla enää mutta samassa karsinassa ruuna jatkaa asumistaan ja varmasti saamme lainata välillä tunneille. Mutta onnea matkaan Ida ja Lande<3

22.2. Uusi vuosi on alkanut meillä todella vilkkaasti, uusia hevosia on tullut kaksi, Milo ja Vili, jotka totuttelevat vielä tallin rutiineihin. Myös uusi ihana työntekijämme Ida pääsi aloittelemaan työt helmikuun alkupuolella ja mukavasti on lähtenyt työt sujumaan, Ida on tykännyt asiakkaista ja asiakkaat Idasta. Miia aloitti kuitenkin taas opiskeluja, erityisryhmien avustaminen ja lisäksi henkilökuntaamme on tullut lisä vahvistus Johanna, joka on SRL:n hyväksymä vammaisratsastuksen avustaja. Tarkoituksenamme on kehittää toimintaamme myös erityisryhmiin. Joten uusia kasvoja tallillamme saattaa näkyä. Erityisryhmät on meille jo tosin ennestään tuttua sillä niitä on käyny meillä lähes koko ajan, mutta kehitämem toimintaa.


Tammikuu:Jälleen pyörähti käyntiin uusi vuosi yrittäjänä, jokohan 10. vuosi lähti. Ja jälleen uudet tavoitteet asetettu. Joka vuodesta pitää aina parantaa, ja näin tehdään tänäkin vuonna. Hihs tavoitteet on jo, nyt useammalla hevosella :) Toki on eri asia onnistutaanko mutta yritetään, jos ei sinne niin jotain muuta sitten. Alamme on aikalailla haastavaa ja jostain ihmeen kumman syystä vuodesta toiseen minulla palo tähän alaan säilyy. Se ei ole taloudellinen syy vaan se mitä se antaa, voisin tehdä tätä hyväntekeväisyytenä jos voittaisin lotosta :)

Vuosi 2016 oli kaikin puolin haastava, Piritta lähti uudelleen koulutukseen, onneksemme jatkaa meillä alueteamin valmentajana. Mira tuli viisaaksi ja päätti vielä miettiä onko tämä hänen ala ( sanon aina kaikille nuorille että miettikää monta kertaa haluatteko tälle alalle aivan tosissaan:D ), Mira on onnellinen Jyväskylässä ja me Miran puolesta. On se aikonut käydä moikkaa meitä, eikä ole unohtanut meitä <3. Ansku on, kuten ennenkin välillä pois. Ansku on ollut meillä alusta lähtien töissä ja kuuluu kyllä vakikalustoon, ja jatkaa ma ja to päiviä. Eve lopetti meillä työt, mutta Eve oli meillä oppisopimuksella alalle ja ehti olla vain muutaman kuukauden. Toivotetaan Evelle onnea matkaan. Joskus asiat vaan menee näköjään itsestään jotenkin eteenpäin. Työmaailmassa tälläistä vain sattuu joskus, toinen jää, toinen jatkaa matkaa.

Vakiopettajat siis säilyy, Sanna palailee tiistain opetukseen 10.1. Yrittäjänä olen kokenut että on rikkaus jos voimme tarjota työpaikkoja toisille, kyse ei ole siitä ettenkö itse haluaisi tehdä, vaan ennemminkin haluan antaa muille. Monella ratsastuskoululla ei ole mahdollista että on edes työtekijöitä. Työt olen jakanut niin että on erikseen viikonlopun tekijät, opettajat, tallin hoitaja ja yrittäjä. Jos yrittäjä haluaa tehdä enemmän, se saa tehdä ja joutuu tekemään oikeastaan aina. Eli suunniteltu on että opettajat on MA: Ansku TI:Sanna KE: Miia TO: Ansku PE: Miia eli aivan kuten ennenkin. MUTTA Ansku on aina ollut kova kilpailemaan, ja tekee töitä miten treeneiltään voi jos voi. Tällöin joku paikkaa, myös Pirita saa tunteja jos koulultaan ehtii. Miia aina ensijaisesti mutta Suomi on täynnä alan ihmisiä, aina voidaan palkata siihen myös uusi opettaja ja lisäksi ja onnekseni tunnen paljon ihmisiä. Laura, on edelleen henkilökuntaa, ja koko ajan kasvaa isommaksi tytöksi ja aika näyttää mitä me Lauran kanssa keksimme, tallina haluan koittaa sponsoroida omaa väkeä, tässä tapauksessa Lauraa ja Anskua kisamaailmassa, toivottavasti voin auttaa kumpaakin sponsoroimalla heitä. Laura käy ratsastamassa ohjaajan näytöt kun vain arjeltamme kaikkeen ehdimme.

Suunnitelmat on todella kovat, enää ei tarvitse hoitaa kuin toteutus. Sponsoreitakin alkaa olla kasassa, ei muuta kuin rattaat pyörimään. Koulustakin sain todistuksen, haaveilen edelleen Ypäjälle ope koulusta, sinne pääsen ehkä kun lapseni ovat isompia. Aikalisä ja katsotaan laitanko auki opettajan paikan vai ohjaajan paikan, mielellään opettajan sillä arvostan sitä mitä enemmän koulutodistuksia on alla.

Lisäksi vuosi 2016 oli haastava minun henkilökohtaisen elämän vuoksi, yksinhuoltajan ja lasten äitinä, yrittäjä joutuu tasapainoilee kun yrittää vielä omaksi iloksi opiskella, kyllä seuraavat koulut saa nyt hetken odottaa :) Tätä varten mielelläni palkkaan tilalleni jonkun jotta voin olla myös lasteni kanssa. Eikä kukaan alan yrittäjä jaksa kaikkea yksin, se on satavarma se! Kaikissa ratsastuskouluissa täytyy olla henkilökuntaa jotta laatu säilyy. Välillä tehdään yksin, kaksin tai kolmin.

Joku oli ihmetellyt asumistani Oulussa. Siihen on monta syytä ollut, mutta kuka on väittänyt että se olisi lopullista. Muuttamiseen menee pari päivää jos muuttaa täytyy. Meidän täytyy luottaa myös muihin ihmisiin että joku muu voi myös hoitaa meillä töitä, en voi olla ainoa Suomessa joka osaa hoitaa hevosia. Sitä varten tälle alalle opiskellaan että alalta töitä saadaan. Mutta olemme kyllä katsoneet asuntoja Haapavedeltä, ja asiakkaat antaa vinkkejä asunnoista koko ajan. Santun isä on kuollut ja veli asuu Oulussa.


Nuorten watchapp ryhmiin olen hieman pettynyt, siihen kielenkäyttöön mitä siellä käytetään. Tämä ei nyt kohdistu vain meidän tallin väkeen, vaan jo yleensäkin someen. Välillä joku on sanonut minulle ohimennen mitä Miian tallin watchapp ryhmässä lukee tai jopa kinataan. Tytöt on tyttöjä ja erimielisyyttä voi tulla, mutta ne pitää myös ratkaista. Minusta on mukavaa että tulette yleensä aina minulle asioista sanomaan ja asia saadaan ratkaistua. Luottamus on molemminpuoleista. <3 Olen ylpeä Miian tallin hoitajista, koitan antaa talutuksista ilmaistunteja, pitsaa haetaan, ja olisi ihana viedä hoitajia myös näihin hoitokilpailuihin. Yhdessä suunniteltiin keväälle reissua jonnekkin hevostapahtumaan, tätä varten yhteishenki täytyy säilyä hyvänä. Ja näin on aina ollutkin, tallin ilmapiiri on aina ollut mukava, säännöt on, mutta kaikkien uusienkin asiakkaiden on mukava meille tulla. Olkaa nuoret siis esimerkkeinä muille, olette taitavia hevosen hoitajia ja ratsastajia joka ikinen. Älkää koskaan haukkuko hevosia, jokainen niistä on yksilönsä, eivätkä ole kenellekkään pahaa tehneet. Hoitajajärjestelmä on vanha perinne, sitä ei enää monessa paikassa ole, mutta minä pidän siitä kynsin ja hampain kiinni, olen sitä mieltä että se antaa paljon tulevaisuutta varten. Tallitytöt tekee tallista tallin! Jatkakaa samaa rataa. Ketään ei kiusata ja ketään ei haukuta.

Råmaneille iso kiitos että ovat jaksaneet pitää Kujalan tilaa niin siistinä sekä panostivat hevostentarhoihin ja laittoivat hevosille katokset. Tilat hevosille ovat erinomaiset ja julkikuva on erittäin siisti. Arvostan siisteyttä ja olen siinä ehkä liiankin tiukka ja jaksan siitä motkottaa :) Minulla on puolessa vaiheessa tarhojen maalaukset, jospa saisimme ne maalattua valkoisiksi loppuun tänä vuonna. Muistakaa kunnioittaa tilan siisteyttä ja kerätä omat roskat, tavarat ,vaatteet eikä mitään jätetä lojumaan. Råmaneille ei kuulu enää muiden siivoukset. Lumen tippuminen ei ole aiheuttanut hevosille mitään pelkotiloja, kiitos hevosillemme, nyt on hyvä hevoskalusto kyllä.

SRL tallitarkastajakin kävi tekemässä tarkastuksen ja voimme entiseen tapaan jatkaa SRL hyväksymänä tallina eteenpäin. Ratsastuskoulu statukseen meillä täytyy olla opettaja tietyn verran tunteina mutta harrastetallinakin voimme olla kunnes palkkaamme oikean koulun käyneen opettajan.. It doesnt matter.

Ulkopuolisilta on tullut paljon kyselyä Kujalassa käynnistä, meidän valmennuksiin saa tulla mutta myös sitä varten maksu Råmaneille täytyy hoitaa. Råmanit ei voi ilmaiseksi antaa muille käyttöön tilaansa koska siitä on aina heille kuluja, lanaus tms tms. Tutustukaa siis Kujalan kotisivuille.

Vähävaraisten päivä oli hyvä, sain paljon siitä positiivista palautetta ja tottakai idean siitä mitä voisi tehdä jatkossa samaisen asian puolesta. Nyt vain yhteistyötä ja joukolla eteenpäin!

Vuodelle 2017 toivoisin kuulevani ja näkeväni vähemmän pahan suopuutta, enemmän iloa ja lähimmäisen rakkautta. Elämä on lyhyt, muistakaa rakastaa lähimmäisiänne. Turha riita pois, itse mieluummin aina väistän kun lähden riitaa haastamaan, olen sen todennut antoisaksi tieksi.

KESÄLEIRIT on juuri lyöty lukkoon, uusi vuosi näyttää todella lupaavalta, hirveästi on tullut uusia asiakkaita. Tykkään opettaa, mieletön kehitys keskiviikon ryhmilläni, I am so proud :) Myös muiden ryhmien kehitys on mahtavaa nähdä, sen huomaa jos ei hetkeen näe. Raha harrastukseen ei saa mennä hukkaan, ja sille pitää saada vastine. 2017 tulee olemaan paras vuotemme mitä meillä on ollut ikinä. Menestyksen eteen tehdään töitä!

Kiitos Kyllikki ja Kalle Råman, Haapaveden kaupunki, JEDU, asiakkaat, työntekijät, tallitytöt, hevoset ja Laura <3 vuodesta 2016.

5.1.2017 Miia <3

**************************************************************

18.11.2016 Joulun aikaan tunnit pyörivät normaalisti arkipäivinä. Peruuta tuntisi kuitenkin hyvissä ajoin tallin puhelimeen tai kalenteriin, tiedämme suunnitella ajoissa tuntien yhdistämisen jne. t. Miia

JOULULEIRI

Välipäivinä ilmoitettu joululeiri meni heti täyteen. Jos tarpeeksi tulijoita niin järjestämme toisen leirin lapsille, heti uuden vuoden jälkeen ma-to. Ilmoittautumiset siihen suoraan tallin ilmoitustaulun listaan.

KINKKUKISAT

Pidetään lauantaina 26.11. Nämä on vähän kuin tallin pikkujoulut :) Hevoset saa koristella jouluisiksi ja ratsastajat myöskin itsensä, joku ratsukoista palkitaan hienosta puvustuksesta. Joulumieltä ja joulumusiikkia :) Tähänkin ilmottautumiset suoraan tallin ilmoitustaululle.

16.11.2016

Vihdoin pääsin tänne sivuille päivittelee. Joskus kyllä syö naista, kun nämä nykyajan jutut alkaa vastustamaan :) Aika menee joutuin, Hihs on ohi ja joulu lähenee lujaa vauhtia. Lilli lähti kotiin oman pikku omistajan luo ja Norman kotiinsa. Olen saanut palautetta paljon siitä kuin hyvät ja kivat hevoset nyt on, olen samaa mieltä. Tino oppii pikku hiljaa ( häseltää edelleen hiukan), Lande on myynnissä ja samoin Repe, näiden tilalle on haaveissa saada suomenhevosia. Muuten hevosia on kesästä vähempi sillä emme tarvitse nyt enempää.

Negatiivistakin on, moni maksaa ratsastustuntinsa todella myöhään esim kahden viikon päästä kun asiasta muistutan. Se turhauttaa, joku vaan on jättänyt maksamatta. Olemme pitäneet asiasta palaveria ja joudumme valitettavasti joko kokonaan muuttamaan kaikki lippuvihko käytäntöön ja tai kuitti (esim puhelimella näyttökuva maksusta) täytyy näyttää ennen selkään menoa. Raha maailmaa pyörittää ja emme itse pääse huolehtimaan asioita haluamallani tavalla. Joten toivon että ihmiset maksaisi meillä ihan kuten kaupassakin ostoksensa. On harmi jos et pääse tunnille vain sen takia että maksu ei näy tai sinulla on rästejä. Tämä syö myös minun voimavaroja, sillä töitä olisi muutenkin.

JOULUmaastot löytyy ilmoitustaululta, tervetuloa maastoilemaan. Koitetaan saada Vekas vierailemaan tuntikäyttöön myös :) Sanna palaa mahdollisimman pian tiistain tunnin pitoon, ihanaa :)

Täältä tullaan Horse Show!!

Pitkään olen pähkäillyt menoa ratsastuskoulun hevosella HIHS, se vain on ollut sellainen päätavoite. Näpäytys myös niille jotka haukkuu somessa yleensäkkin ratsastuskoulun ratsastajia ja hevosia. Ei tarvitse omaa hevosta menestyäkseen ja väitän tämän onnistuvan näin vielä edullisemmin. Koskaan ei saisi ketään arvostella millään tasolla, ja toisten menestyksestä pitäisi olla iloinen. Me nyt joka tapauksessa menemme lokakuussa HIHSsiin Lauran ja Repen kanssa. Päätin myös että menemme jonkun asiakkaan tai tallin väen kanssa ensi vuonna uudelleen( tai joskus tulevaisuudessa) jos minulla on siihen hevonen ja tai muut mahdolliset resurssit, tai yleensäkkin aikaa. Mutta kuten aiemminkin sanoin, mennään tämä matka ensin loppuun. Ei ole väliä tuleeko HIHS menestystä, ratsastajalle on turha aiheuttaa paineita. Antaa Lauran nauttia radalla hienoista, isoista kisoista, ja nautitaan me muut mukana.

Viikonloppuna Repe ja Nurtsi kisasivat Ypäjällä Lauran ja Eveliinan kanssa. Ruusukkeita ja nollaratoja tuli, hieno viikonloppu. Olen todella ylpeä kummastakin nuoresta lupauksesta.

SRL:n jäsentalli

Tallimme SRL:n hyväksynnän tulen varmaankin muuttamaan harrastetalliksi. Tähän ratsastuskoulustatukseen tarvitaan muistaakseni tietty määrä tunteja opettajalle ja tai ohjaajalle, jos nyt en saa itse aikaiseksi ohjaajan papereita hankittua. Olen edelleen koulussa siitä mutta on haastavaa olla yrittäjä ja opiskella joten en siitä aio repiä stressiä. Mutta tällä hetkellä en edes tiedä haluanko ratsastuskoulumme olevan SRL:n hyväksymä, en tiedä mitä hyötyä sitä meille loppuviimein on. Joka vuosi toki minun pitää maksaa jäsenmaksu tallistani. Laatua toki, mutta laatua me olemme joka tapauksessa. Tallini on ja pysyy samanlaisena, olisi se sitten SRL hyväksymä tai ei. Siis niin tai näin, onko hyväksytty harrastetalli vai ratsastuskoulu, itse käytännössä siinä ei ole mtn eroa, opetus ja hevoset voi siitä huolimatta olla hyvää. Tottakai pysymme srl:n jäsentallina, luo se turvaa ratsastajille ja mahdollisuuden moneen. Tämä oli vain lähinnä ajatuksiani yrittäjänä :)

Työnjaosta. Meillä on aika ihanteellinen tilanne että on niin paljon tunninpitäjiä käytettävissä. Ansku jatkaa opena ma ja ti. Miia ke, ja Eveliinan kanssa olemma kokeilleet Evelle to ja pe. Aina kun joku on koulussa, niin toinen tuuraa tms. Muistakaa jos on opettaja josta ette tykkää, tai haluatte vaihtelua, tunti voi muuttaa tai me opettajat voimme vaihtaa päiviä. Minulla on töitä viikolla vähemmän, mutta sitten minä taas pidän viikonloppuisin ratatreenejä, leirejä ym. Minä edelleen jatkan opintoja viikolla (yrittäjyys ja opiskelu ei ole helpoin yhdistelmä) Lauran kanssa käymme jonkun tuntien pitoon sopivan pätevyyden Lauralle hakemassa vaikkakin hän opiskelee. Laura on tallin taitavampia lahjakkuuksia ja todellakin teen kaikkeni että Laurastakin tulee alamme ammattilainen, vaikkakin hän sitä jo todella on. Alueteamia valmentavat Sanna ja Piritta. Vuokko ja Susanna on sovittuja valmentajia. . Aloitellaan siis talven treenit.

8.9.2016

Mulla muka hommana kotisivujen päivitys, taas on mennyt tovi edellisestä päivityksestä. Kesä meni hurjaa hurjaa vauhtia, taas sain tehdä mun lempparihommaa eli olla leiriläisten kanssa. Lauran ja Repen päätin viedä HIHSsiin ja se asia on aika hyvällä mallilla. Lokakuun kun jaksaa vielä skarpata niin sitten voi hengähtää. Mira muutti Jyväskylään ja tilalle löytyi ihana Eve, aktiivinen ja taitava. Tykkään että meidän alalla me himohevosihmiset treenaamme ja pidämme omaa taitoa yllä jatkuvasti valmennuksilla ja kisaamalla. Näin tässä hommassa säilyy myös kipinä tehdä tätä työtä. Tunnit on taas aikas täynnä kesän jälkeen ja arki alkanut. Huhuilta tallin lopettamisesta katkaisen siivet, enkä halua koskaan moista enää kuulla. Vaikka asun Oulussa, täytyy minullakin joku työ olla. Oulussa asumiseen on syynsä, mutta voin asua vaikka intokiinassa jos minulla on hyvä henkilökunta. Ja jos joskus lopetan, olen päättänyt vain antaa ratsastuskoulun Lauralle, hyvää ratsastuskoulua ei lopeteta, olisin tehnyt kaiken työn turhaan. Myöskin toivon että kaiken maailman watchapp ryhmien juorut ym loppuisi. Älkää uskoko MITÄÄN ennen kuin toisin on kirjoitettu. Hevosia ostelen ja vaihtelen samaan malliin kuten ennenkin, se jopa kuuluu liikeideaani. On rikkaus saada ratsastaa erilaisilla hevosilla. Hyvä esimerkki on Laura joka menee hevosen kuin hevosen selkään, minne käsken mennä. Tulokset puhukoon puolestaan. Laakereille ei voi jäädä liian pitkäksi aikaa lepäämään, ei hevosetkaan.

19.4. Toukokuu lähestyy, sitten kuukausi ja koululaisten kesäloma alkaa. Leirit on täynnä, mutta tallipäiväleirin ajankohta muuttui viikolla taakse päin, eli on 22.-24.7. Anniina Ja Sanna jatkaa tunnin pitoa normaalisti nyt kun on vauhtiin päästy. Uutta työntekijää haemme kuitenkin vielä lisäkädeksi meille niin tallitöihin kuin opetukseenkin.. Nyt kevään aikana olemme saaneet uusia heppoja joukkoomme. Halla, Essi ja Repe. Vaikka joskus hevosista luovutaan ja niitä myydään, on se loppuviimein hyvä että saamme tilalle uusia, olkoon se hyvä rikkaus. Sekwana varmaan vielä meiltä lähtee pois yksityiseen kotiin joku päivä, mutta se asia etenee hiljaa.3.3. Kassajärjestelmäämme tulee myös muutos. 1.4. meiltä poistuu tallista kokonaan kassa ja jatkossa tunnit maksetaan suoraan tallin tilille. Tästä tulee info-lappu tallin seinälle. Jatkossa saa pankkisiirrolla 5x ja 10x lippuvihkoja ja yksittäisetkin tunnit voi maksaa tilille. Syy tähän on että meillä ei tarvitse koko ajan olla jonku passissa kassan päässä, eikä opettajan tarvitse juosta maneesilta maksujen perässä. Asiakkailta vaatii ehkä hieman opettelua mutta uskon että ehkä tästä selvämme :). Tämä on yleinen käytäntö monella ratsastuskoululla.

3.3. Hiihtoloma lähestyy, ja muutoksia on tallin toimintaan tulossa hiihtoloman jälkeen. Oli ajankohtaista tehdä kotisivuille uusi kuulumisia-sivu :) Ratsastuskoulu on siitä erilainen ala että siellä tilanteet muuttuu, se ei ole kuin kauppa mihin tullaan ja mennään töihin, ja työt jätetään odottamaan seuraavaan päivään. Hevosia joudutaan vaihtamaan, niitä ei voi loputtomiin kierrättä uraa. Jos meillä yhtään joku hevonen kertoo että tämä ei ole hänen juttu, on minun tehtävä etsiä hevoselle uusi koti. On myös hevosia, jotka viihtyvät työssään, kuten esimerksiksi meidän Sade tai Eetu. Tästä syystä tallilla on myös säännöt toimimiseen, jotta hevoset ei stressaannu ja tästä syystä sitten jouduta niitä myymään. Muistakaa siis noudattaa tallin sääntöjä, ne on tehty hevosten hyvinvoinnin vuoksi,

OPETUKSEEN tulee uusia muutoksia, Piritan jäädessä pitkälle sairaslomalle. Meillehän se on harmi mutta ehkä uudet opettajat tuovat piristystä ja erilaisia tapoja opetukseen. menkää siis avoimin mielin tunneille mukaan. Tällä kertaa opettajia tulee useampi, aluksi vakipäivät ja jos vain keksin tavan miten päiviä kierrätetään niin sitten jatkossa niin. Jos haluat tietyn open tunnille niin tervetuloa kysymään.

Opettajiksi palaavat Anniina Talus, Sanna Hiltunen ja nyt saan tilaisuuden myös itselleni ottaa yhden päivän. Sanna aikoinaan piti meillä tunteja ja oli kovin tykätty. Anskun estetunneille on aina ollut kilometrin pituinen jono :)

Nyt uusien opettajien tunneille tutustumistunti tallin asiakkaille oman tunnin lisäksi 10€

Minä pidän aina kesäloman talvella, ette ole minua siis nyt paljon nähnyt. Minä taas kesällä pidän leirit ym. Leiritkin alkaa lähestymään, aurinko paistaa ja kevät on ihanaa aikaa. Uudet hepat Halla ja Essikin alkaa kotiutumaan.

Uusi arki opettajineen alkaa hiihtoloman jälkeen 14.3.

-Miia :)

Miian vaellus- ja valmennustalli

KÄYNTIOSOITE

Oulaistentie 109

86600 Haapavesi


Tallimme on avoinna MA-PE NOIN KLO 15-21

Tuntivaraukset soittamalla tallin aukioloaikoina parhaiten!!!Muulloin lähetäthän tekstiviestin.

Tuntiperuutukset edellisenä päivänä TEKSTIVIESTILLÄ tallin puhelinnumeroon 044-0130178

Viestiin ratsastajan nimi ja ratsastusaika, Peruuttamattomista ja liian myöhään perutuista tunneista veloitamme tuntihinnan suuruisen maksun. Emme vastaa peruutusviesteihin, viestit tulevat yleensä perille.

Tallille toivotetaan tervetulleiksi kaikki, junioreita tallilla on paljon, henkilökunta ei pysty vahtimaan kaikkia, joten muistakaa vanhemmat, ettette jätä pienimpiä tallille valvomatta.

Tallilla on vakiotunteja joille voit ilmoittautua säännölliseksi ratsastajaksi. 

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita